Final countdown – Päivä 21 – Utsjoki-Nuorgam

Aamupala oli hotellissa laitettu ilmeisesti vain meikäläiselle. Söin tyytyväisenä kaikkea puurosta kananmuniin, oli jo taas nälkä.

Majoitus Utsjoella
Jälleen oli yksityistilaisuus. Vedin mahan täyteen.

Juteltiin siinä edellisen illan “piikalikan” kanssa. Hän katseli ulos ikkunasta, että “no ei tuo sää nyt oikein sulle ole myötäinen…”. Vastasin, että “niin, eipä tuo sää nyt oikein mua helli, mutta tänään mennään maaliin kyllä vaikka pää kainalossa”. Oli 9 astetta, tuuli koillisesta, ja ikkunat oli jo valmiiksi sateesta viiruisina.

Utsjoen pyöräilysää
Täysin lavastettu selfie, jossa katselen ja osoitan sateista ja tuulista, mutta valoisaa säätä

Oli “remonttireiska” ystävällisyyttään nostanut pyöräni illalla tuulikaappiin; mukavampi olisi kuulemma aamulla kuivalla pyörällä lähteä. Mutta kylläpä se pyörä kastui heti, kun sen ulos nostin.

Poljeskelin tihkusateessa Utsjoen keskustaan, siellä oli hiljaista, märkää ja utuista, mutta minuapa ei haitannut. Olin vaan fiiliksissä ja tykittelin biisejäni.
Märkä Utsjoki
Märkä Utsjoki
Otsikkotasolla The Fratellisin “Little by little” osui hyvin tähän päivään. Kävin Utsjoen yli Norjan puolella. Koska pitihän se nyt polkea Norjaan, kun kerran tänne asti olin tullut. Tuijottelin joen kalastajia.
Märkä Utsjoki pyöräillessä
Norjassa
Märkä Utsjoki pyöräillessä
Märkä Utsjoki

Sitten käännyin Nuorgamiin johtavalle tielle, josta matkaa oli 45 kilometriä rajalle. Alku oli vain tihkusateinen, joten pystyin pysähtymään ottamaan kuvia ja naatiskelemaan. Olisivathan nämä maisemat komeampia kirkkaalla säällä, mutta aika paljon sain irti niistä nytkin.

 

Märkä Utsjoki pyöräillessä
Märkä Utsjoki pyöräillessä
20 kilometrin kohdalla tihku muuttui oikeaksi sateeksi ja hento tuulenvire vastatuuleksi. Minä tahansa muuna matkanteon päivänä olisi haitannut enemmän, mutta tänään maaliviiva oli silmissäni kirkkaampana kuin Kossu on korkkaamattomassa pullossaan, joten en välittänyt. Humpsautinpa pusikossa asioidessani koko oikean jalkani jääkylmään tunturipuroon, mutta kuittasin sen mielessäni “no nyt kävi näin” -asenteella ja jatkoin matkaa.
Märkä Utsjoki pyöräillessä
Märkä Utsjoki pyöräillessä
Kaksi jyrkkää mäkeä talutin, koska aikaa oli tuhlattavaksi ja enempää ei vaan just nyt irronnut. Huoltotiimin kanssa oltiin sovittu, että yhdeltä olisivat minua Nuorgamissa vastassa. Juuri Nuorgamin kyltin kohdalla auton takavalot sitten vilkuttivatkin, otettiin muutama kuva ja he lipuivat kohti Suomen ja Norjan rajaa.

Tulin maaliin, jossa minua odotti aidosti ylpeitä onnitteluja, hyvää samppanjaa, vaahtokarkkeja, kahvia, kuivia vaatteita ja lämmin auto. Enemmän kuin hyvä oli pyöräillä loppuun näissä kuvissa ja näissä tunnelmissa.

Kiitos huoltotiimille, kaikille matkan varrella majoittaneille, tsemppareille, alkuun epäuskoiselle “ei tuu onnistuu” -lauseen sanoneelle veljelleni ja jokaiselle matkan seuraajalle. Paljon mukavampi tätä matkaa on ollut tehdä, kun on teitä kaikkia ollut mukana 🙂

Suomen pohjoisin piste
Siinä se peilinä on, Suomen pohjoisin paasi
Kilometrejä: 55, yhteensä 1558
Sää: +9-11 astetta, tihkusateinen, sateinen, tuulinen, ja kaikin puolin ikävä, mutta tässä välissäpä sillä ei oo väliä.

Rocky IV ja Ivan Drago – Päivä 20 – Inari-Utsjoki

Viesteiltiin eilen yhden kaverin kanssa illalla. Se kyseli, että olenko jo perillä. Sanoin, että kaksi päivää jäljellä vielä. Että huomenna on 120 kilometriä, vesisateessa ja vastatuulessa mäkistä maastoa, että sellainen jonkinlainen Rocky-elokuvien kaltainen viimeinen vastus ennen kuin keskiviikkona huitelen 50 kilsan lopetuksen Nuorgamiin. Kaveri totesi, että noni, “se on siis Ivan Drago day edessä”. Ivan Drago on Rocky IV:n pääpahis. Ja voi luoja, se tänään kyllä oli.

Kävin aamulla ennen lähtöä Salessa eli Inarin suurimmassa kaupassa. Olin unohtanut ostaa eilen aamupalaa. Samassa rakennuksessa toimii myös Yle Sapmi, joten söin jugurttini käytännössä siinä Ylen käytävällä, Salen asiakasvessan edustalla.

Yle Sapmi
Aamupalasetting Ylen aulassa

Aamulla ei ainakaan vielä satanut ja oli kovin tyyntäkin. Olin iloinen, sillä kummankaan asian ei kuulunut olla niin. Maa oli kuitenkin märkä, koska koko edellisen illan ja ison osan yötä satoi. Kuuntelin vähän musiikkia ja vaihdoin äänikirjaan. Liikennettä oli vähemmän kuin eilen ja nyt oli porotkin kaikonneet. Yhden ainoan näin koko aamupäivän aikana ja sekin minua kovin säikähti. Säikkyvät pyöräilijöitä paljon enemmän kuin autoilijoita.

Meno oli aika hidasta erityisesti eiliseen verrattuna, mutta en jaksanut välittää. Maisemat oli jo nyt hienoja. Jollain omituisella tavalla minulle tuli Meksiko mieleen, hiekkaa tien reunoilla ja sateiset vehreät rinteet, matalalla olevat pilvet. Monterreyn ulkopuolella näytti talvikuukausina yllättävän paljon samalta. Inarista eteenpäin on minullekin tuntematonta seutua.

Näkymiä pyörällä Inarista pohjoiseen

Näkymiä pyörällä Inarista pohjoiseen

Pysähdyin 30 kilometrin kohdalla Kaamasessa, joka olisi aika lailla viimeinen paikka pysähtyä ennen Utsjokea. Terassilla istui kolme miestä, ja pöydällä oli joko edellisen illan vanhoja, tai tämän aamun tuoreita lonkeropulloja. Tiistaiaamupäivä voi tietenkin olla vaikeaa kohdata ja siksi lonkero. Tai sitten miehillä oli yöttömän yön tunteina jossain välissä kadonnut ajantaju ja tiistaiaamu tuntui yhtä hyvältä ajalta juoda lonkeroa siinä missä muutkin. Söin leipää ja join kahvit, kun paikalle pelmahti joukko saksalaisia. He kävivät vessassa ostamatta mitään, mutta kuitenkin kuulemma maksoivat wc-käynnistään. Tätä fiksuutta paikanpitäjät päivittelivät ja samalla vähän mollasivat normaaleja turisteja, jotka eivät yleensä kuulemma niin tee. Kai olivat unohtaneet, että tilassa oli vielä yksi turisti, meikäläinen.

Kaamasen Kievari
Tauko oli paikallaan

Lähdin matkaan ja Kaamasen jälkeen alkoi hidas, mutta varma nousu. Iskän kaveri oli sanonut, että Petsikon jälkeen (n. 68 km Inarista) seuraisi laskettelua Utsjoelle, joten pakkohan sitä varten tietenkin oli noustakin. Korkeuden kasvaessa maisemat avautuivat ja liikenne väheni entisestään. Jossain välissä tuli yhtä aikaa auto sekä takaa että vastaan ja hätkähdin, että mites nyt pitikään toimia. Olin niin uppoutunut kirjaan ja omiin ajatuksiini ja maisemiin ja erämaahan ja itsekseni vaeltamiseen, että unohdin olevani edelleen nelostien varrella.

Lappi pyöräillen

Lappi pyöräillen

Lappi pyöräillen
Alkuun oli vielä tyyntä

Pysähtelin vain huomatakseni, että on liian tyyntä pysähtyä ilman, että mäkäräis-legioona yrittää hyökätä joka suunnalta matkalle mukaan. Siispä söin pussismoothieita hitaasti samalla liikkuen.

Lappi pyöräillen

Lappi pyöräillen

Jossain 80 kilometrin kohdalla alkoi ripsimään ja päätin vetää kuravaatteet päälle. Lähdin mäkeä alas, ja silloin taivas aukeni ylläni koko päivän sadetta pantattuaan. Satoi sekä isoja pisaroita vettä että rakeita, ja kombinaatio sattui ja kasteli minut totaalisesti.

Ajattelin, että noh, ehkäpä se tästä heltiää. Ja ainakaan ei tuule. Ei hellinnyt. Ja mukaan tuli se ennustettu tuuli, suoraan pohjoisesta eli vastaan. Nälkäkin alkoi jo olemaan, kun olin tullut vain vauvasmoothiella, jugurtilla ja yhdellä sämpylällä koko päivän ja 80 kilsaa. En uskaltanut oikein pysähtyä ja kaivaa eväitäkään laukusta koska pelkäsin, että kaikki loputkin vaatteet ja laturit yms. kastuvat. Kuravaatteissa polkeminen oli hitaampaa kuin ilman niitä. Ja vaikka enemmän oli ala- kuin ylämäkiä, niin oli niitä ylämäkiäkin ja alamäetkin joutui todenteolla siinä sateessa ja tuulessa polkemaan. Olin rehellisesti sanoen aivan rikki, ja hyvin kypsä koko touhuun. Väsytti ja oli nälkä ja olin märkä. Kädet oli niin jäässä ja tunnottomat, etten pystynyt enää oikealla kädellä vaihtamaan vaihteita, vaan jouduin kurottelemaan isommalle vaihtamiset vasemmalla. Ajatuksia harhauttavat ärsykkeetkin loppuivat, kun kuulokkeista loppui akku. Niskoihin alkoi sattumaan ja vessaankin olisi pitänyt päästä. Eittämättä ehkä reissun komeimpia maisemiakaan en siinä sateessa nähnyt. En keksinyt enää mitään positiivista, “ainakaan ei sitä, tätä ja tuota” -toteamusta, jolla rauhoittaa itseäni, joten tyydyin vain noitumaan ympäröiville elementeille ja itselleni, kun vapaaehtoisesti piti tämäkin tehdä.

Kun vihdoin tämän savotan ja 120 kilometrin lopuksi näin Utsjoen kirkon tornin ja sitten hotellini kyltin, oli lähellä ettei tirahtanut tippa linssiin, olin niin helpottunut.

Menin sisään hotelliin, ja pimpautin pöydällä olevaa kelloa. Tipuin vettä joka paikkaan, ja kun vastaanoton nainen pyysi täyttämään matkustuskupongin, jouduin pyytämään ensin paperia kuivatakseni käteni. Raapustin tunnottomalla kädelläni kaavakkeeseen 4-vuotiaan kirjoituksen tasoisia harakanvarpaita. Heitin kamat huoneeseen ja suuntasin käytävän varrella olevaan suihkuun. Elämä alkoi taas voittamaan.

Hipsin ravintolan puolelle sukkasiltani syömään poronkäristystä, jota sain rekkamiehen annoksen.

Hotelli Pohjan Tuli
“Yksityistilaisuus”
Poronkäristys
Lähti näläkä

Juttelin ruokailun ajan kaikenlaista 70-vuotiaan “piikalikaksi” itseään nimittävän vastaanoton naisen kanssa. Hän kuulemma kesäksi tulee tänne aina etelästä töihin. Sanoi, että olen koko hotellin ainoa asiakas tänään, vaikka yleensä on kuulemma tähän aikaan vuodesta jo talo puolillaan. Epäili, että säällä on vaikutusta.

Tästä 90-luvulla perustetusta kolmen tähden hotellista, tulee pakostakin vähän jälleen mieleen leirikoulu. Aika monesta paikasta on tullut.

Majoitus Utsjoella

Majoitus Utsjoella

Mutta tänään olen äärimmäisen helposti äärimmäisen tyytyväinen asiakas.

Kilometrejä: 120, yhteensä 1503

Sää: alkuun tyyni ja pilvinen, 80 kilsan kohdalla iski tuomiopäivän taisto

Lopun alkua – Päivä 19 – Saariselkä-Inari

Sunnuntaina oli kyllä veto pois koko matkaajasta. Perjantai-iltana ja lauantaina kävin vielä ylikierroksilla, mutta eilisen otin totaalisesti levon kannalta. Muumipapan sanoin, “tunsin kutsumusta vaaka-asentoon”.

Huoltojoukkoni olivat hommanneet urheiluhieronnan sunnuntai-iltapäiväksi. Ai että, ku teki hyvää, enkä edes itkenyt kivusta. Ihan vaan (vähän) purin hammasta, ku jaloista laitettiin kuonat liikkeelle. Vaikka olen yrittänyt joka päivä venytellä, nyt tuntui, että vastasin vähintään joka toiseen hierojan kysymykseen tuntemuksista, että “tshhh! Juu. On arka. (kiroilua sisäisesti). Juu, siitä. Aiihh! (lisää kiroilua sisäisesti käden puristuessa nyrkkiin).”

Mutta kyllä ne ammattilaiset tietää, miten ihmistä pitää huoltaa tällaisilla reissuilla. Tänään oli tien päällä melkein uusi ihminen. Mukana oli myös myötäinen tuuli, joten polkiessa en ajatellut ollenkaan jäljellä olevia kilometrejä, oli vaan mahtava päästellä menemään. Lisäksi erityisesti ennen Ivaloa oli aivan luvattoman paljon alamäkeä. Saariselän keskustan jälkeen tulin yhdessä välissä 2,5 kilometriä ilman, että polkaisin kertaakaan.

Aivan hävytöntä.

Oli koko ajan sellainen olo, että kyllä tästä lystistä kohta saa maksaa, varmasti tulee joku julmettu ylämäkihinkutus ennen Inaria. Ei tullut. Keskikokoista mäkeä vaan, joista selvisi myötätuulessa hyvin.

Nelostie Saariselältä
Piennar katosi nelostieltä
Ivalon keskusta
Ivalossa oli melko paljon jengiä

Ainakin tällä osuudella kannattaa polkea Suomea “ylämäkeen” eli etelästä pohjoiseen.

Pysähtelin kuvaamaan poroja ja tietä. Maisemille minun puhelimeni kamera ei varmasti tee oikeutta, ne kannattaa itse käydä katsomassa.

Poroja

Poroperhe
Minä tuijottelin poroja. Välillä tuijottelivat takaisin.

Piennartahan Saariselän jälkeen tiellä ei tosiaan ole, mutta liikenne on enimmäkseen karavaanareita ja satunnaisia turisteja, jotka aika mukavasti väistelevät.

Nelostien näkymiä pyörällä

Nelostien näkymiä Lapissa

Nelostien näkymiä Lapissa

Pysähdyin sympaattisessa Karhunpesäkiven kahvilassa teellä.

Inariin päästyäni oli vähän sellainen olo, että olisi mukava ollut tänään jatkaa pidemmällekin, ja ottaa huomiselle lyhyempi päivä. Mutta jälleen kerran, enpä voinut säätä ennen lähtöä ennustaa. Ja toisaalta, tuskin olisin malttanut pysähtyä yhtä paljon nauttimaan maisemista, jos olisin ollut pidemmälle tänään menossa. Eikä näin pohjoisessa ole mahdottomasti erilaisia kyläsiä, jossa pysähtyä. Joten hyvä näin.

Inarissa kävin pööpöilemässä mm. Näkkäläjärven lahjatavarakaupassa, jossa oli kyllä kattavin valikoima Lapin matkamuistoja, mitä olen tähän mennessä elämässäni nähnyt. Olivat kaikki vielä niin siististi omissa paikoissaan, että Saariselän Kuukkeli-kaupan sekavuuteen tottuneena olin vähän shokissa, kun en päässytkään penkomaan, että mitä jänniä 90-luvun alun markkahinnoiteltuja aarteita sieltä löytyy.

Inarissa oli hiljaista
Inarissa oli hiljaista

Pihalla juttelin siilinjärveläisen pariskunnan kanssa. Mies luuli, että olen paikallinen, ja olisi halunnut kysellä, että millaista täällä on elää. Omasta puolestani en pystynyt sanomaan muuta kuin, että Lapin pikkupaikoissa on mielestäni aina mukava käydä. Joten näillä puheilla lähden huomenna vielä vähän syvemmälle sinne ei-mihinkään ja vielä vähän pienempiin paikkoihin, kohti Utsjokea.

Kilometrejä: 80 (+15 lauantaina, ku käytiin pyörillä Panimolla yhdillä, koska miksi ei), yhteensä 1383

Sää: Pilvinen, +13-14, muutama metri sekunnissa myötäistä etelätuulta

Lapin luonto luo outoa taikaa – Päivä 16 – Sodankylä-Saariselkä

Heräiltiin A.:n kanssa Nilimellan Campingin huoneistosta aamusella kellon soidessa. Kysyin varovasti A.:lta, että “mites jalat?” A. katsoi jalkojaan unisin silmin, ja totesi hörähtäen, että “tuossahan nuo vielä mukana näyttää olevan”. Jatkettiin A.:n kanssa aamulla juttua suunnilleen siitä, mihin se edellisenä iltana jäi. A. lähti sen jälkeen bussilla takaisin kohti Rovaniemeä ja minä jatkoin pohjoiseen.

Aamu oli viileämpi kuin aiemmat, pistin samantien sekä hupparin että takin päälle ja ne pysyivät päällä maaliin asti. Tänään tuuli oli kuitenkin inhimillisempi ja melkein koko päivän sain tulla sivumyötäisessä länsituulessa. Liikenne oli vähäistä ja lähes kaikki väistivät nelostien varressa kiltisti pyöräilijää. Pysähdyin ensimmäisen kerran kunnolla Hariannassa, 40 km Sodankylästä, kuumaa kahvia oli jo saatava. Kassalla oli noin 50-60-v. mies, joka kysyi, että “niin, sä sit fillaroit?” Ja minä valikoidessani välipalalohileipää, että “joo”. Mies kysyi, että “Mistä oot lähtenyt?”. Totesin, että “Helsingistä lähdin ja Nuorgamiin olis matka”. Hän remautti makean naurun ja sanoi että “eheheheee, no siinä ei päätä huimaa!”. Naurahdin ja sanoin, että “nii, eipä kai”. En oikein tiennyt, mitä siihen nauruun kuului vastata. Hän täytti ystävällisesti pyytämättä vesipulloni, kysyi vähän lisää matkasta ja jäi sitten juttelemaan muiden asiakkaiden kanssa.

Taukopaikka Hariannan näkymiä
Taukopaikka Hariannan näkymiä

Tänään matka sujui huomattavasti paremmin kuin eilen, kyllä myötätuulessa tai tyynessä on vaan niin paljon parempi mennä, oli alla mitä tahansa kilometrejä. Uppouduin äänikirjaan ja unohdin suorittamisen. Lappi alkaa minun mielessäni vasta Sodankylän jälkeen ja samalla jokin sisäinen kiire kai jäi. Keskityin maisemien katseluun.

Nelostie Sodankylästä

Nelostie Sodankylästä

Oulusta lähti aamulla liikkelle myös huoltojoukkoni, jotka ottivat heille sälytetyn homman tosissaan, kiitos siitä 🙂 he olivat matkalla mökille, poimivat loputkin jo kevenneestä tavarakuormastani matkalla ja sain tulla kevyellä pyörällä loppumatkan. Sekin helpotti menemistä. Välillä sateli vähän vettä, mutta ei mitään rankkasadetta. Muutama raekuuro matkalle myös osui. Vaikka rakeet yllättävän hyvin ohuet pyöräilyhousut vauhdissa lävistävätkin ja siksi vähän nipistelevät, ovat ne kuitenkin miellyttävämpiä kuin kunnon sateet, sillä eivät kastele. Rakeet vain kimpoilevat kypärästä.

Näin matkalla lisää poroja, eniten aivan heti “Varo poroja!”-kyltin jälkeen. Kai se on siinä syystä. Jossain parikymmentä kilsaa ennen mökkiä ja päivän maalia näin myös albiinoporon ja mietin, että onkohan se se sama, jonka joskus näin. Silloin joskus nimesin sen “Lehmäksi”, ja mietin, että kesyytän sen ja ratsastan sillä kouluun. Mielestäni oli kauhean ironista nimetä poro “Lehmäksi” ja toisaalta olisi siistiä mennä porolla kouluun. Tästä tosin on jo/vain noin 12 vuotta, olin silloin höpöttävä lukiolainen. Ehkä se ei ollut sama poro.

Nelostie Sodankylästä
Vähän autoja, paljon poroja

Penskana mökille mennessä eka joka näki Saariselän Kaunispään huipun, sai tikkarin. Nyt ei ollu tikkareita, mutta söin sen Kaunispään huipun näkymisen kunniaksi eilen ostettuja Heart Mix -pussin kovia karkkeja. Olen muutenkin syönyt pitkin matkaa siellä täällä jonkin verran karkkia, koska karkki on hyvää ja eiköhän ne kalorit polkiessa kulu. Kakslauttasen jälkeen, muutama kilometri ennen mökkitietä, aurinko alkoi paistaa takaa pilvien lomasta ja mietin, että nyt on kyllä aivan hel***in filmaattinen loppu tämän päivän matkalle. Mutta koska elämä ei ole kuin elokuvaa, niin tuli vielä viimeiset vastatuulen kierrepallot. Niistä huolimatta olin hyvin tyytyväinen tänään mökille päästyäni. Tänään oli helpompi päivä kuin mikään tällä viikolla, jollain oudolla tavalla sekä henkisesti että fyysisesti.

Rantasauna Saariselällä
Rantasaunan ja ilta-auringon energiat talteen

Nyt pari päivää mökkieloa ja maanantaina karavaani kohti Inaria.

Kilometrejä 125, yhteensä 1288

Sää: sivumyötäinen tuuli, +12-14, välillä pientä kuuroa, rakeita, enimmäkseen pilvipoutaa

Polkemista isolla P:llä – Päivä 15 – Rovaniemi-Sodankylä

Tänään oli polkemista isolla P:llä, vastatuulta isolla V:llä ja mäkiä isolla M:llä.

Herättiin aamulla hotellissa molempien kellojen soidessa synkronoidusti. A. totesi, että olisi voinut nukkua vielä toiset kahdeksan tuntia. Vääntäydyimme kuitenkin ylös ja menimme muhkealle hotelliaamiaiselle. Se kyllä kelpasi, vedimme aamiaista niin, ettei meinannut pyörän päälle taipua.

A. oli päättänyt tehdä päivän matkan ainoalla omistamallaan pyörällä, eli fatbikella. Totesin hiljaa mielessäni, että tuo se vasta hullu on. Ollaan oltu kavereita niin kauan kuin muistan, ja ainahan se on tehnyt asiat omalla tyylillään.

Lähdettiin matkaan kohti napapiiriä ja saatiin pyöräteillä jo alkupalat päivän vastatuulesta. Pysähdyttiin joulupukin pajakylän pihalle kuuntelemaan kaiuttimista pauhaavia tuunattuja versioita jouluisista virsistä, ja ainakin minä tunsin oloni kummalliseksi siellä: torstaiaamuna, kesäkuun lopussa ja turistilauman keskellä.

Napapiirin rajalla pyörällä
Napapiiri ylitetty!

Napapiirin jälkeen siirryttiin nelostien pientareelle, joka oli hyvin ohkainen. Rekkoja humahteli aika paljon ohi, ja ilmassa suhahteli myös armeijan hävittäjiä harjoituksillaan. Välillä ripsautteli vähän vettä, mutta ei kunnolla kastuttu missä vaiheessa. Tuuli alkoi selkeästi myös kovenemaan.

Olen tätä nelostien pätkää sahannut pienen elämäni, ja usein miettinyt, että pitäisi pysähtyä yhdellä tietyllä kyläkaupalla. No nyt poikettiin.

Kauppa Rovaniemen jälkeen

Kyläkauppa Rovaniemen jälkeen
Joskus tuosta venäjänkielisen kyltin kohdalta oli ajanut auto sisään. Se oli todella poikennut kyläkauppaan.

Sitten alkoi mäet todenteolla. Tämä oli kyllä etukäteen jo tiedossa.

Vastatuuli jatkui, ja kyllä tuuletettiin ääneen(kin) aika kovaa, kun 68 kilometrin kohdalla päästiin Käyrämön keitaalle. Syötiin lättykahvit, avot.

Käyrämön keitaalla
Pieni markkinoija minussa osaa arvostaa tämän tarjottimen tilankäyttöä

Matka jatkui ja niin myös mäet. Toisaalta positiivista siinä oli se, että maisemat alkoivat monipuolistumaan ja komistumaan. Ilma myös kirkastui, ja sateenuhka poistui.

Nelostie pyörällä Rovaniemeltä

Nelostie pyörällä Rovaniemeltä

Näin myös tämän reissun ekat poroset:

Poro nelostien laidassa
Bongaa kuvasta yksi poro

Sadan kilometrin kohdalla A.:lla alkoi melkoisesti jalkoja hapottelee. Ero matkaa edeltäneessä treenissä ja pyörissä alkoi näkymään. Vauhtimme hidastui melkoisesti, ja minä yritin parhaani mukaan halkoa vastatuulen, että pääsimme etenemään. Oli kyllä aika raskas matka tulla tänään.

Vihdoin hitaasti kiirehdittyjen viimeisten 30 kilometrin jälkeen alkoi näkyä Sodankylästä elonmerkkejä. A. osasi odottaa SEO:a saapuvaksi näköpiiriin kylän laitamilla, ja kun hän sen puiden lomasta näki, huudahti hän niin kovaa riemusta, että “kato, kato, kato!”, että oletin vähintäänkin hirven pompanneen tielle. Olimme perillä.

Leirintäalueelle ilmoittautumaan ja S-marketiin ostoksille ennen kuin se meni kiinni. Aurinko paistoi vielä korkealla, oltiin just niitä sankareita kaikki, mitä eilen ennustelin.

Sodankylä yötön yö
Yötön yö alkaa

Kilometrejä: 132, yhteensä 1163

Sää: VASTATUULI, +12-19, pieniä sadekuuroja, muuten poutaista

Rullaillen Rolloon – Päivä 14 – Ranua-Rovaniemi

Aamulla aurinko paistoi, ja kun tummassa pitkähihaisessa tuli melkein kuuma, huokaisin helpotuksesta. Päiväksi oli kyllä luvattu sadekuuroja, mutten ainakaan vielä pihapiirissä kastuisi. Olen kesän ja lämmön lapsi. Ja olen joskus myös tainnut todeta, että jos minut saa Suomessa kiinni valittamasta, että on liian kuuma, saa läimäistä poskelle.

Otin alun rennosti ja pysähdyin puolentoista kilometrin päähän Teboilille aamukahville.

Huoltsikoilla (erityisesti kaikki muut kuin ABC:t) on kyllä aivan oma pieni asiakaskuntansa aamusella. Niitä on hauska seurailla, kun itsellä ei ole kiire.

Tänään(kään) ei tarvinnut oikeastaan kuin osata kääntyä lähdössä oikeaan suuntaan Ranuantiellä. Tuuli oli ensimmäistä kertaa Oulusta lähdön jälkeen myötäinen, mistä kyllä myös huokaisin helpotuksesta. Tuhat kilometriä alkaa tuntumaan, eikä kroppa oikein ole ehtinyt palautua kaikesta. Kaikki luonnon suoma apu siis otetaan erityisesti tässä välissä ilomielin vastaan. Uppouduin pitkästä aikaa oikein kunnolla äänikirjaan ja matka sujui paljon joutuisammin kuin eilen.

One more time: Ranuantien tyhjyyttä
One more time: Ranuantien tyhjyyttä

Ranuantie pyörällä

Pysähtelin välillä syömään eväitä, myöskään tällä osuudella ei ollut mitään pysähdyspaikkoja välillä. Ei oikeastaan myöskään erityisiä maisemia. Kuvittelin, että ylämäkiä olisi jotenkin tuntuvasti enemmän kuin eilen, mutta ehkä sivumyötäisessä tuulessa nekin menivät keveämmin. Ja olin tyytyväinen, että sain tulla kuivissa kamppeissa perille.

Saavuin jo hyvissä ajoin Rovaniemelle ja suuntasin keskustaan kahville. Pyöräni oli kaatunut parkissa ollessaan, jotenkin näin tässä jotain enteellistä Nuorgamin rajalta. Alkaa tuntumaan, että pyörän sijasta siellä tulen olemaan minä kaikkeni antaneena, maassa makaamassa levällään kuin Jokisen eväät.

Pyörä kaatunena

Rovaniemen keskusta oli aika hiljainen, mutta aika paljon uutta rakennettiin joka puolelle. Yksi, hieman sydäntäsärkevä näky kunnostamisen keskelle oli kuitenkin vielä jäänyt:

R.I.P. Makuuni ja Makuunin karkit
R.I.P. Makuuni ja Makuunin karkit

Kaverini A. olisi paikalla vasta viiden aikaan, joten käppäilin kohti majapaikkaa kaikessa rauhassa.

Kemijoki kimmelsi
Kemijoki kimmelsi
Jätkänkynttilä
Jätkänkynttilä

Kirjauduimme Chaletseille, jonne A. sai henksualeilla meille mainion majapaikan.

Nopea kamppeidenvaihto, ja autolla (ah) syömään keskustaan. Kauppayhtiö tarjosi kyllä hyvät burgerit huutavaan nälkään. Ja mikä parasta, siellä oli ihmisiä! Tullessamme melkein kaikki pöydät oli täynnä. Paikkaa voi kyllä suositella.

Kauppayhtiö Rovaniemellä

Kauppayhtiö Rovaniemellä
Kauppayhtiö

Prismasta A.:lle vielä geelipehmuste penkkiin, hotellille, venytykset ja suihkut ja tuituitui unta palloon, jotta jaksaa huomisen pitkän päivän poljeskella.

Näyttäisi olevan 128 kilometriä vastatuulta ja vesisadetta pohjoisen mäissä tiedossa. Kyllä sitä huomenna ollaan taas sankareita kaikki jos siitä selvitään.

Kilometrejä: 84, yhteensä 1031

Sää: +18-19, puolipilvistä, aluksi heikkoa ja lopuksi kovempaa myötätuulta etelästä

Lapin raja ylitetty – Päivä 13 – Livojoki-Ranua

Edellisen yön mökki oli ööh.. kylmähkö. Nukuin aika monta vaatekerrosta päällekkäin, vaikka patteri oli ainakin näennäisesti päällä. Heräsin aamulla sellaisesta sikeästä unesta, jossa nenänpää on valmiiksi viileä ja poskia helottaa.

Mussutin aamupalat, pakkasin kamat ja laitoin ensimmäistä kertaa kahdet housut ja takin päälle, kun lähdin polkemaan.

Sääskiä oli niin paljon, että kovin pitkiksi ajoiksi ei huvittanut pysähdellä.

Alkumatka oli kiva ja oli jälleen matkafiilistä. Autojen määrästä ei oikein edes voinut puhua liikenteenä. Muutaman kilometrin välein joku hurruutteli ohi vastaantulijoiden kaistaa antaen minulle eniten tilaa, mitä tähän mennessä oli ollut. Tämähän kävi minulle. Pudasjärven ja Ranuan välillä (n. 80 kilometriä) ei ole mitään pysähdyspaikkoja, joten aamukahvit jäi välistä. Kuuntelin näppärästi nimettyä äänikirjaa Brilliant, Brilliant, Brilliant Brilliant Brilliantia Joel Golbylta ja muutaman minuutin oli jopa myötätuuli.

Mietin ihmisiä, jotka asuu täällä. Yrittämisen puutteesta heitä ei voi ainakaan moittia, esimerkiksi tässä mainostettava Livon koulun toimii vaikka ja missä tarkoituksessa.

Kyltti livolle
Livon koululta löytyy esimerkiksi kaikki

“Kyläkeskuksessa Livokas ry:n kyläkauppa, kirpputori, suoramyynti, kirjasto, bensanjakeluasema ja asuntovaunualue. Koululta on vuokrattavissa veneitä ja -kanootteja turvavarusteineen. Koulu toimii kylätapahtumien keskuksena. Kesäaikaan joka päivä on kahvia ja grilliruokaa tarjolla”

Noin puolessavälissä alkoi hyvin uhkaavannäköisiä pilviä kertymään joka puolelle ja mietin, että jos nämä muka vielä jotenkin väistän niin olen kyllä Saara Sateidenväistelijä -tittelini ansainnut.

Ranuantiellä uhkaavia pilviä

Ranuantiellä uhkaavia pilviä

Ranuantiellä uhkaavia pilviä

Ranuantiellä uhkaavia pilviä

Ranuantiellä uhkaavia pilviä

Ranuantiellä uhkaavia pilviä

No en onnistunut. Kastuin neljä kertaa ennen Ranuaa. Joka kerta ehdin hieman toivoa, että tämä rajuilman kuuro olisi viimeinen. Yhdellä kerralla tuli todella pisteliäitä rakeita. Aijaijai!

Tulin Ranualle ja kurvasin majapaikkani pihaan hirveässä kaatosateessa. Paikan omistaja, keski-iän ylittänyt mieshenkilö oli juuri lähtemässä pihapiiristä, mutta minut nähdessään kaartoi autollaan takaisin pihaan ja juoksi sisälle huutaen “sulla kävi tuuri, meinasin justiinsa karata!”. Minä huusin takaisin, että “no luojan kiitos et ehtinyt!”. En tiedä kuinka kauan olisin pihalla litimärkänä hytissyt. Hän tuikkasi röökin korvansa taakse, tuli päästämään minut sisään ja sanoi, että paljon on hänellä tässä ollut pyöräilijöitä. Eilen kuulemma joku nainen, joka oli polkenut 260 kilometriä sille päivälle. Hän oli oikein ystävällinen ja puheliaalla tuulella. Minä, jolta katoaa puhe- ja ajatuskyky kun palelen, olin aika niukkasanainen, kun ojensin hänelle vettä tippuvan pankkikorttini.

Huone oli oikein siisti, ja mikä parasta, minulla oli oma lämmin suihku ❤ Kyllä sitä oli taas pieni ihminen pienistä asioista onnellinen. Puin kuivat vaatteet päälle, kuuro oli juuri lakannut ja polkaisin yhteen noin kolmesta Ranuan mahdollisesta ruokapaikasta, Kiireen Rajalle.

Ranuan Kiireen Raja
Kiireen Raja

Söin päivän noutopöydästä ja kävin viereisessä Hillamarketissa ostamassa illalle ja huomiselle ruokajutskia. Marketin pihaan paistoi lämpimästi aurinko ja mietin, että entä jos vain jäisin siihen, pultsareiden kanssa hengaamaan, kun siinä oli lämmin. Sitten aurinko meni pilveen ja muistin, että täällä on 12 astetta ja tuulee ja kohta varmaan taas sataa. Eläintarha olisi houkuttanut, mutta jäi kyllä sään vuoksi nyt väliin. Kiertelin vähän Ranuan keskustassa, menin takaisin majapaikalle ja totesin, että nyt luultavasti loppuivat tekosyyt olla tekemättä kouluhommia. Niiden pariin siis illaksi.

Ranuan keskustassa

Ranuan keskustassa
Ranuan keskustassa
Hetket ennen sateita oli nättejä ja tuulisia
Hetket ennen sateita oli nättejä ja tuulisia

Huomenna Rolloon, ja kaverini A. liittyy joukkoon, mukava juttu 🙂

Kilometrejä: 62, yhteensä 947

Sää: +11-15, kuurosateinen, aluksi tyyntä, lopussa vastatuulta