Lapin raja ylitetty – Päivä 13 – Livojoki-Ranua

Edellisen yön mökki oli ööh.. kylmähkö. Nukuin aika monta vaatekerrosta päällekkäin, vaikka patteri oli ainakin näennäisesti päällä. Heräsin aamulla sellaisesta sikeästä unesta, jossa nenänpää on valmiiksi viileä ja poskia helottaa.

Mussutin aamupalat, pakkasin kamat ja laitoin ensimmäistä kertaa kahdet housut ja takin päälle, kun lähdin polkemaan.

Sääskiä oli niin paljon, että kovin pitkiksi ajoiksi ei huvittanut pysähdellä.

Alkumatka oli kiva ja oli jälleen matkafiilistä. Autojen määrästä ei oikein edes voinut puhua liikenteenä. Muutaman kilometrin välein joku hurruutteli ohi vastaantulijoiden kaistaa antaen minulle eniten tilaa, mitä tähän mennessä oli ollut. Tämähän kävi minulle. Pudasjärven ja Ranuan välillä (n. 80 kilometriä) ei ole mitään pysähdyspaikkoja, joten aamukahvit jäi välistä. Kuuntelin näppärästi nimettyä äänikirjaa Brilliant, Brilliant, Brilliant Brilliant Brilliantia Joel Golbylta ja muutaman minuutin oli jopa myötätuuli.

Mietin ihmisiä, jotka asuu täällä. Yrittämisen puutteesta heitä ei voi ainakaan moittia, esimerkiksi tässä mainostettava Livon koulun toimii vaikka ja missä tarkoituksessa.

Livon koululta löytyy esimerkiksi kaikki

“Kyläkeskuksessa Livokas ry:n kyläkauppa, kirpputori, suoramyynti, kirjasto, bensanjakeluasema ja asuntovaunualue. Koululta on vuokrattavissa veneitä ja -kanootteja turvavarusteineen. Koulu toimii kylätapahtumien keskuksena. Kesäaikaan joka päivä on kahvia ja grilliruokaa tarjolla”

Noin puolessavälissä alkoi hyvin uhkaavannäköisiä pilviä kertymään joka puolelle ja mietin, että jos nämä muka vielä jotenkin väistän niin olen kyllä Saara Sateidenväistelijä -tittelini ansainnut.

No en onnistunut. Kastuin neljä kertaa ennen Ranuaa. Joka kerta ehdin hieman toivoa, että tämä rajuilman kuuro olisi viimeinen. Yhdellä kerralla tuli todella pisteliäitä rakeita. Aijaijai!

Tulin Ranualle ja kurvasin majapaikkani pihaan hirveässä kaatosateessa. Paikan omistaja, keski-iän ylittänyt mieshenkilö oli juuri lähtemässä pihapiiristä, mutta minut nähdessään kaartoi autollaan takaisin pihaan ja juoksi sisälle huutaen “sulla kävi tuuri, meinasin justiinsa karata!”. Minä huusin takaisin, että “no luojan kiitos et ehtinyt!”. En tiedä kuinka kauan olisin pihalla litimärkänä hytissyt. Hän tuikkasi röökin korvansa taakse, tuli päästämään minut sisään ja sanoi, että paljon on hänellä tässä ollut pyöräilijöitä. Eilen kuulemma joku nainen, joka oli polkenut 260 kilometriä sille päivälle. Hän oli oikein ystävällinen ja puheliaalla tuulella. Minä, jolta katoaa puhe- ja ajatuskyky kun palelen, olin aika niukkasanainen, kun ojensin hänelle vettä tippuvan pankkikorttini.

Huone oli oikein siisti, ja mikä parasta, minulla oli oma lämmin suihku ❤ Kyllä sitä oli taas pieni ihminen pienistä asioista onnellinen. Puin kuivat vaatteet päälle, kuuro oli juuri lakannut ja polkaisin yhteen noin kolmesta Ranuan mahdollisesta ruokapaikasta, Kiireen Rajalle.

Kiireen Raja

Söin päivän noutopöydästä ja kävin viereisessä Hillamarketissa ostamassa illalle ja huomiselle ruokajutskia. Marketin pihaan paistoi lämpimästi aurinko ja mietin, että entä jos vain jäisin siihen, pultsareiden kanssa hengaamaan, kun siinä oli lämmin. Sitten aurinko meni pilveen ja muistin, että täällä on 12 astetta ja tuulee ja kohta varmaan taas sataa. Eläintarha olisi houkuttanut, mutta jäi kyllä sään vuoksi nyt väliin. Kiertelin vähän Ranuan keskustassa, menin takaisin majapaikalle ja totesin, että nyt luultavasti loppuivat tekosyyt olla tekemättä kouluhommia. Niiden pariin siis illaksi.

Ranuan keskustassa
Hetket ennen sateita oli nättejä ja tuulisia

Huomenna Rolloon, ja kaverini A. liittyy joukkoon, mukava juttu 🙂

Kilometrejä: 62, yhteensä 947

Sää: +11-15, kuurosateinen, aluksi tyyntä, lopussa vastatuulta

Advertisements

Maanantai se on näemmä matkailijallakin – Päivä 12 – Oulu-Livojoki

Aamulla tuntui oikeasti ihan maanantailta, sanan kaikissa merkityksissä. Oli mukava, rentouttava, leppoisa ja palauttava viikonloppu juhannuksenviettoa takana ja uusi viikko polkemista ja matkantekoa edessä. Tuntui vähän nurinkuriselta, että saavutettu ensimmäinen maaliviiva ei ollutkaan viimeinen. Samanlaista alkuintoa tuskin tähän toiselle puolikkaalle onnistuisin taikomaan kuin ensimmäiselle.

Onneksi olen niin monen pyhän jälkeen Oulusta Helsinkiin lennellyt ja junaillut, että jotenkin osasin tämän olon ja henkisen arjen koiton ennustaa. Ja tiesin, että paras lääke siihen on, että ei liikoja ajattele, tekee vaan. Ja sain juuri oikeaan aikaan ajoitettuja tsemppauksia eilen, kiitos niistä 🙂

Veljeni polki tänään kanssani Jääliin, eli ensimmäiset 17 kilsaa saatteli matkaan. Olimme täysin vahingossa liikuttavan samanlaisissa tiimiasuissa, aina mustien pyörien vihreitä vauhtiraitoja myöten.

Pyörätiet oli täynnä viikonlopun myrskyn jäljiltä kaikenlaista puuroskaa, ja niitä katsellessani mietin, että huhhuh, onneksi ei tarvinnut myrskytuulten riepoteltavana olla. Supervoimani on selkeästi sateenvälttely.

Kiimingissä kävin itsekseni kahvilla, jonka jälkeen siirryin pyörätieltä autotielle, jossa riitti varsinkin ensimmäiset parikymmentä kilometriä autoilijoita. Matkanteko oli hidasta, osittain vastatuulesta johtuen ja osittain varmaan siksi, että ekat 90 kilometriä menin suoraan metsien reunustamaa Kuusamontietä, eikä maisemilla oikein voinut herkutella.

Ja 90 kilometrin jälkeen piti sitten muistaa kääntyä vasemmalle, ennen kuin Dannynkin kohtaloksikin koituva Kuusamon kutsu imaisisi mennessään ja päätyisin liian lähelle itärajaa.

Kuusamontien varressa on paljon puita

Pyöräilyn flow-tilaa oli rehellisesti sanoen tänään vähän vaikea saavuttaa. Huomasin laskeskelevani päässäni kilometrejä, että montako vielä niin sitten voi pysähtyä juomaan vettä ja pööpöilemään, montako vielä Niemitalon Juustolalle, montako vielä Pudasjärven keskustaan, montako vielä podcastin jakson vaihtoon. Kyllä ne kaikki välimaalit sieltä lopulta tulivat, mutta itsellehän sitä korkeintaan tekee hallaa sellaisella “sitte-ku”-odottelulla. Annoin kuitenkin “sitte-ku”-miettimisen itselleni anteeksi, koska hei, onhan maanantai, tuo arjen ankeuttaja. Saa silloin pyöräilijäkin miettiä, että olispa jotain muuta.

Niemitalon Juustolassa oli sitä paitsi hyvä lounas, sillä jaksoi.

Lounastelua Niemitalon Juustolassa

Pudasjärven keskustan jälkeen oli vuorossa sitten se käännös vasemmalle eli pohjoista ja Ranuaa kohti. Ranuantiellä liikenne oli vähäistä, aurinko kivasti pilkotteli pilvien lomasta, ei ollut enää pitkästi Livojoen majapaikkaan ja podcastit oli hauskoja. Muistin taas, että miksi matkaan lähdin.

Ranuantiellä
Aurinko armas siellä vilahti

Saavuin Camping-alueelle, jossa oli Pudasjärven itikoiden kokoontumisajot. Kaikki seudun sääsket olivat kerääntyneet minun pienen mökkini kuistille ja kutsuneet etelässä asuvat kaverinsakin paikalle.
Campingin vastaanotossa oli myynnissä muutamaa eri karkkilaatua ja laaja valikoima hyttysmyrkkyjä; selkeästi tiesivät, että mitä matkailijat halajaa.

Livojoen rantamilla

Mökkeröiseni

Puhuttiin vastaanoton naisen kanssa pyöräilystä. Hän sanoi, että aika paljon tästä ihmiset pyöräilevät. Juhannuksen alla oli kuulemma joku vanhempi herrasmies pari päivää leirintäalueen mökissä lepäillyt, koska oli matkalla Rovaniemelle jollain vanhalla vaihteettomalla armeijan ylijäämäpyörällä. On ne näemmä hassuja muutkin ihmiset.

Kilometrejä: 108, yhteensä 885

Sää: +12-18, puolipilvistä, lähes koko matka vastatuulta. Oulussa kovempaa kuin Pudasjärven päässä.

Suomen läpi pyörällä: mitä mukaan ja mitä syödä? – Päivä 10 – Oulu

Kun omilla lihaksilla pitää raahata 1500 kilometriä matkakamoja, sitä tulee aikas tarkkaan miettineeksi, mikä on oikeasti tarpeellista. Jätin muutamia vaatekappaleita kaverilleni N.:lle Tampereelle, koska koin, että ne eivät olleet loppupeleissä aivan välttämättömiä.

Koska olen joka yö jossain sisällä yötä, minulla ei kulje matkassa telttaa tai makuupussia. Omistan kuitenkin molemmat ja olin ne tuonut jo aiemmin Ouluun siltä varalta, että ihan pohjoisessa menisi telttahommiksi.

Pidemmittä puheitta, tässä (toivottavasti) täysi varustelista. Kaikki ei näitä kaikkia varmasti tarttisi. Joku tarttisi jotain lisää. Mutta tämäpä onkin minun lista 🙂

1. Pyörä, jolla on tottunut polkemaan, ja joka on säädetty valmiiksi oikein.

2. Pyöräilykypärä

3. Kahdet pehmusteelliset pyöräilyhousut: toiset lyhyet, toiset pitkät. Ehdottomat omalle peballe olleet.

4. Sisäänajetut lukkopolkimet ja maastopyöräilykengät.

5. Ballerinat, muuta kävelyä varten. Kaikista kevyimmät ja pienimpään tilaan menevät kengät minulla.

6. Vanhoja sukkia ja alusvaatteita. Näitä on ollut hyvä pestä kerran ja sitten heitellä matkan aikana pois. Kivasti kuorma kevenee samalla. Oulussa minua odotti toinen satsi molempia.

7. Puhelin: henki ja elämä. Kartta, kilometrimittaus, podcastit, äänikirjat, musiikki ja yhteydenpito.

8. Pari t-paitaa, pari toppia, pari pitkähihaista. Hiihtokerraston yläosa erityisesti Lappiin, sekä ohut, mutta lämmin neule, jota voi käyttää pyöräillessä ja muutenkin.

9. Farkkusortsit ja kevyimmät pitkät maalikyliin kelpaavat housut.

10. Yökkäri

11. Omissa minigrip-pusseissaan mahdollisimman riisutut versiot a) lääkkeistä (kyypakkaus, laastareita, särkylääkettä, antihistamiinia), b) hampaidenpesuvälineistöstä ja c) meikeistä. Lisäksi d) pikkupurkit shampoota ja hoitoainetta, deodorantti sekä aurinkorasvaa.

Ja nämä kaikki minigrip-pussit yhteisessä ohuessa vedenkestävässä kassissa. Helposti löytää sitten aina kaiken. Ja hostellissa helppo ottaa koko satsi suihkutiloihin. Ollut hyvä ratkaisu.

12. 8 tuntia kestävät Bluetooth-kuulokkeet. Bliss.

13. Avaimet, josta jätetty kaikki ylimääräiset avaimenperätkin pois.

14. Rahaa parissa eri taskussa, jos lompakko hukkuu. Lompakolle tehty sama strip-down kuin avaimille. Kaikki turha paino kotiin. Pienistä puroista kun tulee se iso virta, ja mitä näitä nyt on.

15. Pyöränkorjausvälineet. Clas Ohlsonin monitoimipyöränkorjaustyökaluhässäkkä, pihdit, varasisuri, pieni pyöränpumppu, pari muovista rengasrautaa, ketjuöljyä ja kertakäyttöhanskat, jos takakumi puhkeaa ja/tai pitää ketjuja handlailla. Testasin etukäteen, että kaikki nämä toimii mun pyörään.

Pyöränhuoltoasioita

16. Penkin geelipehmuste

17. Huomioliivi, XXL:ssä maksoi jonku 8 euroa. Tähän mennessä olen tarvittaessa käyttänyt autotien puoleisen laukun päällä, niin autot hoksaa, että tuolla joku vinssaa, ja että missä sen jonkun rajat menee. Pohjoisessa laitan itseni päälle.

18. Sateenkestävät hanskat, takki ja housut. Aurinkolasit.

19. Kaksi vara-akkua puhelimelle

20. Kolme laturia: yhteen laitan illalla puhelimen, yhteen vara-akun ja yhteen kuulokkeet. Puhelimen sport trackeri ja musiikki jyllää puhelimesta koko päivän, joten pidän puhelinta yleensä laukussa ja heti aamusta kiinni vara-akussa. Sitten siinä on täysi akku illalla, jos lähden kylille. En tiedä, kuinka kaikki akut tästä tykkää, mutta se on sitte tulevaisuuden murhe.

Koko komeus on pakattu kahteen sateenkestävään pyörälaukkuun. Toisen saa näppärästi kantoon repuksi ja siinä on pieni etutasku. Siihen on hyvä laittaa koko ajan tarvittavat asiat kuten avaimet ja nenäliinoja. Tässä reppulaukussa pidän av-välineistöä, arvotavaroita, pesuvälineitä, pyöränkorjausjuttuja, yhtä t-paitaa ja housuja sekä eväitä.

Reppuna kannettava vedenkestävä pyörälaukku. Loisto-ostos ollut.

Toisessa isommassa laukussa on vain vaatteita, joista koko ajan päällimmäisenä on sadekamppeet.

Kun pysähdyn huoltoasemille otan tietoisen riskin ja jätän kypärän ja ison laukun pyörään kiinni ja otan vain reppulaukun kantoon. Jos joku on niin ilkeä, että varastaa minun hikisiä vaatteitani, niin sitten en voi kuin todeta, että varmaan tulivat hänellä enemmän tarpeeseen. Ja kaikki arvokas ja selviytymisen kannalta tärkeä on kuitenkin mukanani koko ajan. Ja näin helpotan myös omia pysähtelyjäni.

Pyörä täydessä varustuksessa

Ei se määränpää vaan se matka. Eikä edes se matka, vaan ne matkaeväät.

Mitä siis syödä?

Tämähän on nyt sitten täysin yksilöllistä, että sillä lailla omalla vastuulla voi minun reseptiikkaa noudattaa.

Syön normiruokaa ja ainakin kerran päivässä lämpimän aterian. Hostelleissa voi lämmitellä mikroaterioita tai keitellä vaikka nuudeleita. ABC:t ovat tulleet tutuiksi. Mukana eväinä minulla on yleensä jokin kombinaatio näitä:

1. Aina vähintään litra vettä. Yleensä pyöräilyn aikana menee n. kaksi-kolme litraa ja illalla vielä litra.

2. Viinirypäleitä tai banaania

3. Pähkinöitä

4. Myslipatukoita tai energiapatukoita

5. Muutaman kerran olen tehnyt ruisleipiä matkaan kavereilta lähtiessä

6. Hedelmäsosepusseja. Koko vauvanruokaosasto on kahlattu läpi, ja näistä on tullut vakiovaruste. Suosikkeja ehkä nämä Semperin setit:

Päärynät ja mangot on parhaita

Urheilujuomia tai -geelejä en ole itse käyttänyt, ja olen hyvin pärjännyt. Joku toinen voi tietenkin aivan hyvin saada hyötyä niistäkin. Joka tapauksessa pidän huolta, että koko ajan on mukana jotain energiapitoista, ettei kuukahda jonnekin, mistä lähimpään kauppaan on vielä kymmeniä kilsoja. Katson myös etukäteen vähän huoltsikoita matkan varrelta, että missä käyn tankkaamassa vettä yms. Jotkut samaa matkaa polkeneet ovat kuulemma juoneet luonnonvesistä ja osalla sitten tämä on äitynyt esimerkiksi ihan rehelliseksi ripuliksi. Joten itse en ole ottanut ainakaan vielä etelässä riskejä asian kanssa.

Jos maaliin pääsen, tai oikeastaan varsinkin jos en pääse, niin kerron jos jotain puuttuupi.

Kilometrejä: 2, yhteensä 777

Sää: ihan kamala polkemisen hetkellä. Jospa ne tämän reissun myrskyt oli tänään? Eikö?

Kiire koti-kotiin – Päivä 9 – Raahe-Oulu

Henkisen ja maantieteellisen puolivälin maaliviiva häämötti tänään koko päivän hyvin lähellä. Ja sen läheisyys paistoi kaikessa tekemisessä, oli kiire päästä viettämään juhannusta.

Heräsin omia aikojani ennen seitsemää, kello oli kuitenkin laitettu soimaan vasta kahdeksalta. Pakkailin kamat valmiiksi ja poristiin maailmanmenosta aamupuuron ja kahvin ääressä kaverini M.:n äidin kanssa.

Joskus kahdeksan jäljestä lähdin matkaan, ilma oli todella painostava jo aamusta ja pitkähihaisen sai heittää pois aika lailla samantien, kun olin sen päälle pukenut.

Juhannuksen viettoon hiljentynyt kasitie

Liikenne kasitiellä oli hiljaista, ihmiset olivat selkeästi jo valuneet mökeillensä. Ja hyvä niin, koska piennar erityisesti Revonlahden jälkeen oli yhtä ohut kuin mahdollisuus saada seitsemän oikein lotossa.

Kasitietä Raahen suuntaan en kyllä siksi ruuhka-aikana voisi pyöräilijälle suositella.

Taas meni viitisentoista kilometriä ennen kuin pääsin vauhtiin. Sitä ennen eilen kipeytynyt jalka vihoitteli kunnolla. Jotenkin se siinä matkaa tehdessä kuitenkin vetreytyi ja homma alkoi rullaamaan.

42 kilometriä tultuani olin yli päivän puolivälin ja pysähdyin eväsleivälle.

Tyylikkäämpääkin tyylikkäämpi: huomioliivi-pyörälaukku-paketointini

Kauaa en malttanut bussipysäkillä istuksia. Kohta edessä häämöttävästä Limingasta oli jäljellä noin 28 kilsaa koti-kotiin ja koin olevani loppusuoralla. Otin hätäisiä kuvia, kun kurvailin Oulun keskustan läpi. Ehkä itselle nämä maisemat on sen verran koluttuja, että olen vähän sokea näitä katsellessani. Antakaa siis anteeksi tämä hätäinen ja niukka kuvasaaliini:

Vettä, Toivoniemeä ja Tuiraa
Oikeastaan uudestaan vettä, Toivoniemeä ja Tuiraa

Joka tapauksessa tuntui hyvältä olla omilla kulmilla ja tutuilla reiteillä. Loppumatkasta tuli kyllä hiki. Ja niin sitä vaan maagisesti taas koko päiväksi luvatut sadepilvet ja ukkosenjyrinät kiertelin. On tämä ainakin tähän asti ollut yhtä suomalaisen kesäsään uhmaamista. Ei voi muuta kuin kyynärpäihin asti sormet ristissä toivoa hyvän onnen jatkumista pohjoisen osuuksilla.

Äidin ja iskän pöydän ääressä söin liikaa, voitin 4-vuotiaan kummipojan kaksi kertaa muistipelissä (en myönnä, että olen kilpailuhenkinen) ja olin muuten vain kovin tyytyväinen, nurmikolla(kin) lorvaileva juhannuksenviettäjä.

Kesä ❤

Matka jatkuu kahden lepopäivän jälkeen Pudasjärvelle, ennen sitä asiaa varmaan muonituksesta sekä varustuksesta, niistä kun muutama on ollut kiinnostunut.

Kilometrejä: 82, yhteensä 775

Sää: painostava, 22-25, heikkoa myötätuulta etelästä

Kasitien jyrä – Päivä 8 – Kokkola-Raahe

Aamulla ennen lähtöä hostellista öljysin pyörän ketjuja ja pumppailin renkaisiin vähän lisää ilmaa. Siinä joku hostellin asukki, n. 60-vuotias, lähes hampaaton mies poltteli samalla terassilla röökiä ja totesi huolestuneena, ilmeisesti lyhyisiin pyöräilyhousuihini viitaten, että “älä sitte paleluta itteäs”. Sanoin, että “joo, kyllä se polkiessa tulee lämmin”. Hän vastasi, että “niinniin, mutta aamut on kylmiä”. Hyvähän se on, että ihmiset huolehtii.

Reitti oli tänään suhteellisen yksitoikkoinen, edessä oli käytännössä 135 kilometriä kasitietä, mutta päivä oli täynnä edellisen kaltaisia erikoisia kohtaamisia.

Lähdin liikkeelle ja polkeminen käynnistyi kuin vähän märistä klapeista tehty nuotio – hyvin hitaasti. Mietin päivän kilometrimäärää ja oli vähän tuskainen olo. Ensimmäistä kertaa sunnuntain mäkien jälkeen olin sitä mieltä, että nyt ei kyllä oikeastaan jaksais.

Olin katsonut kartasta ensimmäisen huoltsikan, joka olisi n. 20 kilsan päästä, ja sopinut itseni kanssa, että siellä saa jo heti pysähtyä kahville ja sämpylälle.

Kurvasin kyseisen huoltsikan pihaan, joka oli selkeästi vain paikallisten tietämä salaisuus. Pihalla oli kuitenkin yli viisi autoa, joten ajattelin, että täytyy sen auki olla. Astuin sisään vanhanaikaiseen ja aavistuksen kämäseen kahvioon ja tunsin, kuinka äsken niin soljuvana sujunut keskustelu lakkasi kuin seinään. Aamukahville kerääntyneet työmiehet olivat hämmentyneitä uudesta tulokkaasta ja keskeytyksestä, varmasti varsinkin siihen aikaan aamusta. Latasin tarjottimelleni sämpylän ja kahvin, ja omistaja kysyi, että mistä kaukaa olen pyörällä tulossa. Sanoin, että Helsingistä viime viikolla lähdin ja Nuorgamiin pitäisi päästä. Hän totesi naurahtaen, että siinä saa polkea, kysyi kahteen kertaan tuleeko muuta ja pyysi “Samia” väistämään, kun minä reppuni kanssa viereiseen pöytään istahdin. Siinä samalla tilanne vapautui ja puheensorina jatkui. Kuuntelin aikani kirosanoin ryyditettyä keskustelua juhannuksen säästä ja mönkkäreiden vioista, ja sitten toivotettiin siinä hyvät juhannukset ja jatkoin matkaani.

Kuuntelin podcasteja, ja sämpylä ja kahvi boostasivat matkaani. Autotien pientareella matka myös tuntui mukavammalta tänään kuin pyörätiellä. Nyt homma alkoi sujua.

Kasitie on helppo ja tasainen poljettava

Himangalla pysähdyin vessaan ja tauolle, ja jäin vähän venyttelemään huoltsikan pihalle. Siihen hurautti joku noin viisissäkymmennissä oleva naishenkilö Audillaan, nousi autosta ja huusi minulle huoltoaseman pihan poikki, että “Oletko sinä esikoinen?”. Olin hieman äimistynyt tästä kysymyksestä, niin että hetken jo meinasin vastata, että “no juu, kyllähän minä meidän perheen esikoinen olen, mutta miten se liittyy mihinkään?”. Mutta onneksi ehdin filtteröidä itseäni ja tajuta, että nyt puhutaan henkilöstä nimeltä Esikoinen. Huusin takaisin, että “Ee-en, en kyllä oo”.

Nainen: “Ettet vaan oo Raijan tyttöjä?”

Minä: “Ee-en, en kyllä oo”

Nainen: “Jaa, ku minä näin sinut tuolla pyöräilemässä ja näytät ihan Raijan tytöltä. Se pyöräilee tätä reittiä usein, niin piti oikein tulla kysymään, että oletko se sinä”

Minä (edelleen hämmentyneenä): “Juu, e-en, en oo Esikoinen”

Nainen: “Eipä siinä”

Minä: “No mutta, hyvät juhannukset kaikesta huolimatta”

Nainen: “Kiitos samoin, ja hyvää matkaa!”

Minä: “Kiitos!”

Ja sitten hän kurvasi takaisin samaan suuntaan, josta oli tullutkin. Kävi siis vain tarkastamassa, etten ole Raijan tyttöjä.

Kalajoella pysähdyin ABC:n noutopöydän antimille ja aurinkokin alkoi kunnolla paistaa. Liikennettä oli jo myös selkeästi enemmän, mutta hyvin mahduttiin kaikki menemään.

Pyhäjoen jälkeen vanhat perhetutut kurvasivat yhtäkkiä pyörätielle eteeni ja kyselivät, miten matka sujuu. Mukavia pieniä hetkiä muuten yksinäisenä pyöräilypäivänä.

Noin sadan kilometrin kohdalla alkoi oikean takareiden jänteitä tai jotain jomottamaan siinä määrin, että jouduin turvautumaan särkylääkkeisiin. Aiemminkin oikea takareisi on mennyt pitkinä päivinä jumiin, mutta tämä jännekipu oli pahin tähän mennessä. Pitää yrittää sille tehdä jotain ennen huomista.

Saavuin perille Raaheen kaverini M.:n kotiin juuri sadepisaroiden ropsahdellessa. Onnistuin siis taasen välttämään sateen, mikä on melkoinen ihme.

Kävimme syömässä Raahen näköalapaikassa nro. 1, eli vanhan vesitornin huipulla olevan kiinalaisen buffetin. Sen jälkeen M. esitteli minulle lapsuutensa ja nuoruutensa hoodit. Täytyy sanoa, että Kokkolassa oli kyllä huomattavasti enemmän meininkiä.

Raahe koko komeudessaan
Kävelykatu

Kilometrejä: 135, yhteensä 693

Sää: +17-24, pääosin pilvistä, puolet matkasta heikkoa vastatuulta, puolet matkasta heikkoa myötätuulta. “Koska Raahe”, kuulemma.

Meren äärelle – Päivä 7 – Alahärmä-Kokkola

Edellisenä iltana silmä rupes luppasee jo kahdeksalta ja vartin yli yhdeksän olin unessa. Aamulla heräsin seitsemältä kelloon todella sikeästä unesta. Unentarve on kyllä pyöräilyjen jälkeen melkoinen.

Pohjanmaa-ekskursioni jatkuisi tänään kohti Keski-Pohjanmaata ja Kokkolaa. Suuntavaistoni oli aamupöpperössä ihan hukassa. Onneksi tarkistin kartasta kumpaan suuntaan piti lähteä, olisin muuten tyytyväisenä lähtenyt väärään suuntaan.

Poljin vahingossa historialliseksi merkityn Knuuttilanraitin läpi, kivoja puutaloja ja näkymiä.

Sen jälkeen Google Maps ehdotti minulle Heikkiläntietä, joka kulkisi tien 19 rinnalla kohti merenrantaa. Se oli ainakin alkuun hiekkatie ja sunnuntain koettelemusten jäljiltä totesin, että “He-ell no!”, heitin Mapsin suositukset roskiin, tein tiukan käännöksen vasemmalle ja suunnistin isomman tien pientareelle.

Tie 19

19 oli mukava polkea, leveä piennar, ei paljoa liikennettä. Kuuntelin Kevin Bridgesin elämäkerran loppuun. Jossain 20 kilsan jälkeen pysähdyin aamukahville Salen pihalle ja häkellyin, kun kassa puhuikin ruotsia. Keskeltä Härmää suomenruotsalaisten sekaan 20 kilometrissä.

Juomassa aamukaffet Jepon Salen parkkipaikan reunalla. As you do.

Hassuja oli matkalla paikannimet, naureskelin Jepolle, Kepolle ja Ytterjepolle. Ja jästitorintielle.

Kun olin saapunut länsirannalle, vaihtoehtoina Kokkolaa kohti oli kasitie tai Uudenkaarlepyyn, Pietarsaaren ja seitsemän sillan kautta kulkeva tie 749. Sää oli hyvä, joten valinta oli helppo, vaikka rantatie matkaa 10-15 kilsaa lisäisikin.

749:llä oli alkuun olematon piennar, ja nopeusrajoitus satasessa. Autoja oli kuitenkin vähän ja siinä vaiheessa, kun vastaan pyöräili about 3-vuotias kersa apurattaineen, totesin, että kaipa mä pärjään.

Tie 749 Kokkolaa kohti

Olin lukenut, että Seitsemän sillan reitistä puhuttiin yhtenä Suomen parhaista pyöräilyreiteistä, joten odotukseni oli korkealla. Siihen nähden täytyi sanoa, että vähän petyin. Pyörätie oli kyllä hyvässä kunnossa ja sitä riitti koko matkalle, mutta maisemat eivät olleet mitenkään maatakaatavia. Ainakaan tuulisella säällä. Tyynellä säällä iltaauringossa voisin nähdä viehätyksen. Mukavahan siinä oli kuitenkin pyöräillä, enimmän matkasta oli myötätuulikin ja jälleen luvatut sadekuurot oli tipotiessään.

Seitsemän sillan reitiltä

Tää silta oli paras. Siinä oli 30 metriä maailman pehmeintä asfalttia. Rakkautta ensikosketuksella ❤

Tulin Kokkolaan ja kirjauduin hostelliini, joka oli Kokkolan “Limingantullissa”. Oululaiset tunnistavat referenssin, ehkä Helsingistä verrokkina voisi sanoa Herttoniemen teollisuuspuolen, autokorjaamoja ja teollisuushalleja. Hostellin avain käytiin hakemassa grillin tiskiltä, koska tietenkin kaikki itsensä vakavasti ottavat hostellit toimivat myös grillinä. Tai grillit hostellina. Paikka oli kuitenkin hyvin edukas ja vaikutti sisältä ihan kelvolliselta, edelleen minun kirjoissa heittämällä teltan voittaa.

3-in-1

Heitin kamat huoneeseeni ja polkaisin Kokkolan keskustaan. Käppäilin vanhassa kaupungissa, kävin syömässä ja istuksin torikahvilla. Tähän aikaan oli jo liikenteessä myös muita kuin eläkeläisiä ja torilla kova kuhina. Pieni googlailu kertoi, että kyseessä oli “Kokkolan tunnelmalliset kesäiset keskiviikon iltatorit”. Paikalla oli jopa Keskusta ja Vasemmistoliitto sekä bändi. Nyt oli isot kinkerit, Kokkola pisti parastaan. Näin myös tiekyltissä ensimmäistä kertaa “Oulu” ja se aiheutti pienen sisäisen hymyn.

Kokkolan Neristan

Huomasin kahvilla istuessani, että itselleni pelit-seis-kilometriraja näyttää olevan 80 kilometriä. Kotonakin 60 kilometrin lenkki lähinnä tuo lisää virtaa ja eilen ja toissapäivänä olisi ollut poltettavaa energiaa vielä jäljellä. Nyt, 90+ kilometrin jälkeen jäin tuijottamaan ihmisiä silmät lasittuneena, kunnes sen hetkiselle tuijotuksen kohteelle tuli kiusallinen olo ja itse säpsähdin transsistani. Onneksi oli aurinkolasit, joiden taakse piiloutua.

Neljän päivän päästä olisi myös verkkotentti, johon pitäisi lukea. Mutta ehkä säästän lukemisen myöhemmälle, vaikkapa sunnuntai-illalle, silloinhan olen vanhempi ja siksi siis viisaampi.

Kilometrejä: 97, yhteensä 558

Sää: +19-24, 2-6 m/s länsituulta, välillä vastaan, välillä myöten

Härmä – Päivä 6 – Seinäjoki-Alahärmä

Aamulla kaduin edellisen kahden päivän laiskuutta, kun en ollut venytellyt. Se vaikuttaa melkoisesti jalkojen tukkoisuuteen. Venyttelin vähän aamusesta ja vannoin, että illalla venyttelen.

Pakkasin kamat, mutustin aamupalaa ja menin torikahveille. Liikkeellä oli jälleen minä ja eläkeläiset.

Löysin kivan pikkutien, 7033:n, kohti Alahärmää. Siitä matka jatkui pienen pätkän Vaasantietä ja jälleen toista pikkutietä, 7233. Kummallakin tuli auto vastaan (tai ohi) kerran kolmessa kilometrissä, mutta molempien varrella oli yllättävän paljon asutusta. Koska kaikkien muidenkin tietenkin pitää päästä päntiönnään pyörällä Seinäjoelta Alahärmään, niin voin tätä reittiä kaikille suositella.

Taukopaikka

Aurinko paistoi ja oli jo lähes helle. Tuuli vaihteli lounaan ja lännen väliä, joten välillä oli sivutuuli, välillä tuuli vastaan ja välillä myötäisesti. Pyörä kulki myötätuuleen todella nopeasti, vastatuuleen hitaammin, mutta mäkien puuttuessa matkaa on keskimäärin kyllä helppo tehdä.

Erilaisia Härmiä läpi polkiessani, mietin niinkin järkeviä juttuja kuin, että miksi osalla paikoista on ylä- ja osalla yli-etuliite? Ja sitten ala- ja ali-etuliite? Olisiko sillä eroa, jos se olisikin Ylihärmän sijasta Ylähärmä? Kun kerta se on Alahärmä eikä Alihärmä. Joku etymologisesti viisaampi varmaan minua valaisee. Luultavasti äitini.

Jos muuten ette ole koskaan käyneet Ylihärmään tutustumassa ja mietitte, mitä siellä on, niin vastaus on että ei juuri mitään. Alla kohokohdat.

Siinä maalaismaisemaa katsellessani tajusin, että tilanne huutaa Junnu Vainiota ja ‘Käyn ahon laitaa’. Ja vaikken ilman paitaa kulkenutkaan niin Junnun lyriikat kyllä muuten osui, kun se kuulokkeista pärähti:

Käyn ahon laitaa,

minä ilman paitaa,

ei estä kukaan, kun matkaa teen.

Vain suvituulen,

minä kutsun kuulen,

se ottaa mukaan, mun uudelleen.

Junnun soidessa olinkin jo kohta Alahärmässä, ja tien varressa oli Powerparkin Road House. Hassu paikka keskellä ei-mitään:

Menin hostelliini, hostelli Antin Tuvalle, joka oli todella siisti, siistein tähän mennessä. Ideanani myös oli, että menisin johonkin paikalliseen yhdille. Kuinka karvas olikaan pettymykseni, kun huomasin, että Ruma Vallesmanni aukeaa vasta huomenna klo 18. Olin jo ykköset yllä, eli vähän liian isot farkkusortsit ja vähiten likainen musta urheilutoppi päällä innokkaasti siideriäni odottamassa. Oli pakko todeta, että joku toinen päivä. Alahärmässä oli muuten ehkä aavistuksen pidempi kylänraitti kuin Ylihärmässä.

Alahärmä

Rehellisesti sanoen, vähän sellainen olo, että liian helpolla olen nyt läpsytellyt tulemaan viimeiset pari päivää. Pyöräilyenergiaa olisi vielä riittänyt. Mutta sitten yritin miettiä, että en suunnitellessani voinut tietää tuon taivaallista tulevasta säästä tai omasta olostani. Ei siis haittaa yhtään, vaikka matkassa on vähän pelivaraakin. Mieluummin niin kuin, että olisin suunnitellessa anehtinut mahdottomia päivämatkoja.

Nyt on reissun lyhimmät ja pisin päivä takana. Tulevaisuus on sitten lähtökohtaisesti kaikkea näiden vaikeusasteiden väliltä.

Kilometrejä: 67, yhteensä 461

Sää: +22-25, länsituuli vuoroin myötään, vuoroin vastaan, lähes pilvetöntä